Nuori Maija poimii kukan terälehtiä odotusta täynnä. Rakastaako pikkuisen, ei yhtään vai hirveästi? Kuin varoittamatta vastassa on uusi askel vaimona ja aikuisena. Janne ottaa kädestä. Täytyy hyvästellä kotiväki ja erota elämään Myrskyluodolle, josta tulee paikka nuorenparin torpalle. Tuomet vartioivat rantaa, kivet peilaavat itseään veteen, luodot näyttävät lepääviltä linnuilta.

 

”Pelottaa. Sydän tikittää. Koti on kaukana ja naapurina on vain merta. Osaanko mitään?”

 

Hengitä Maija. Luontoa oppii lukemaan, elämän ja kuoleman ottamaan vastaan. Kun tunnet meren mielen, tiedät sen tuovan iloa ja murskaavan. Tiedät, että merellä tuulee aina.

 

Janne on siinä, et ole huolissasi. Teillä on lasten naurua, juoksua ja oikkuja. Teillä on talvi, joka näkyy kuutamona jäällä, tähtien sykkeenä ja pysähtyneenä pakkasyönä. Teillä on kevät, joka vapauttaa meren, taittaa pimeän ja palauttaa äänet luodolle. Teillä on luonnonvoimat, jotka tuovat onnettomuuksia, vaikka kukaan ei pyydä kurjuutta. Silloin on äidin kyynel painavin ja riittämättömyys suurin. Suru pysäyttää tuntemasta, tekemästä tai puhumasta.

 

Ajan myötä rikkirevitty paranee ja askeleet kevenevät. Onnea on Högbergetin kallio, joka kuuntelee ja jonne kiivetä. Anna käsi Maija, Myrskyluodon Maija, mennään.

 

Rovaniemen teatterin ja Rimpparemmin yhteistuotantoa oleva musikaali pohjautuu Anni Blomqvistin romaanisarjaan, Jussi Helmisen käsikirjoitukseen sekä Matti Puurtisen sävellykseen. Näytelmän ensi-ilta on helmikuussa 2018 Lappia-talossa. Silloin suurelle näyttämölle nousee musikaali uskosta, luonnosta ja rakkaudesta. Suurin voimista on rakkaus.

 

Käsikirjoitus Jussi Helminen
Sävellys Matti Puurtinen
Ohjaus Seppo Välinen
Kapellimestari Minna Siitonen
Koreografi Matti Paloniemi
Lavastus Pentti Uimonen
Pukusuunnittelu Paula Varis
Maskit ja peruukit Kaisa Mylläri

Yhteistyössä mukana Lapin urheiluopiston tanssialan perustutkinnon ohjaajia ja opiskelijoita

 

Ensi-ilta 10.2.2018 Lappia talon Tieva näyttämöllä

Liput Netticketistä tai teatterin lippukassalta.

Kuva:Kaisa Siren